Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi alkuvuodesta uudet rahapelaamisen riskirajat, niin sanotun 2–4–2-mallin. Suositukset on tarkoitettu pelaamisen hallinnan tueksi, mutta suomalaisesta näkökulmasta ne herättävät useita perusteltuja kysymyksiä. Miten malli suhteutuu maahan, jossa viikoittainen lotto on arkipäivää, kolikkopelit ovat olleet osa kauppareissua ja jossa pelaajilla on jo käytössään yksilölliset vastuullisuustyökalut? Entä mitä tapahtuu kanavoinnille, jos suosituksista muodostuu käytännössä normi, joka tekee tavallisesta pelaamisesta poikkeaman?

Paf on ollut vuosikymmeniä osa suomalaista rahapelikenttää, mutta aina sen reunalla. Yhtiö ei ole koskaan kuulunut Manner-Suomen rahapelimonopoliin, mutta se on silti ollut näkyvä, hyväksytty ja monille tuttu toimija laivoilla, verkossa ja suomalaisessa urheilussa. Tämä poikkeusasema on tehnyt Pafista pysyvän ristiriidan Suomen rahapelipolitiikassa

Tokmannin myymälässä paljastunut Veikkaukseen liittyvä kavallus ei ole vain rikosuutinen, vaan esimerkki siitä, miten suomalainen rahapelijärjestelmä reagoi ongelmiin vasta jälkikäteen. Kun väärinkäyttö jatkuu vuosia ilman puuttumista ja vastuu realisoituu vasta oikeussalissa, on perusteltua kysyä, onko järjestelmä rakennettu ehkäisemään haittoja vai ainoastaan kirjaamaan ne tapahtuneiksi.

Eurooppalainen etujärjestö EGBA on nimennyt Suomen rahapelireformin historialliseksi merkkipaaluksi ja viimeiseksi askeleeksi EU:n siirtymässä kohti monilisenssimallia. Pintatasolla tulkinta on helppo hyväksyä. Syvemmällä tasolla Suomen ratkaisu on kuitenkin kaikkea muuta kuin ideologinen markkina-avaus. Se on harkittu, vaiheittainen rakennemuutos, jossa kilpailu avautuu hallitusti ja ennen kaikkea entisen monopolitoimijan ehdoilla. Tämä analyysi purkaa EGBA:n viestin ja tarkastelee, mitä Suomi todellisuudessa tekee ja miksi.

Suomen rahapelijärjestelmää on pitkään myyty moraalisena poikkeuksena: monopoli on nähty vastuullisempana, rehellisempänä ja yhteiskunnallisesti kestävämpänä kuin avoin kilpailu. Veikkaus on ollut tämän tarinan keskiössä – hyvän tahdon pelien symbolina. Mutta kun järjestelmää tarkastellaan rakenteiden, hankintojen, kumppanuuksien ja vallankäytön näkökulmasta, kuva alkaa sumentua. Tämä analyysi kysyy, onko kyse aidosta vastuullisuudesta vai järjestelmästä, joka on vuosien varrella suojannut valtaa, etuja ja sisäpiiriä, usein ilman todellisia seuraamuksia

Euroopan unionin tuomioistuimen tammikuussa 2026 antama ennakkoratkaisu online-rahapelaamista koskevassa vastuukysymyksessä ei kohdistu Suomeen eikä horjuta suomalaisen rahapelimonopolin asemaa välittömästi. Silti kyseessä on poikkeuksellisen merkittävä linjaus, joka paljastaa, kuinka kaukana Suomen rahapelijärjestelmä on eurooppalaisesta pääkehityksestä.

Suomen rahapelijärjestelmän murrosta on viime vuosina käsitelty lähes yksinomaan poliittisena ja moraalisena kysymyksenä. Samalla vähemmälle huomiolle jää se, mikä digitaalisessa ympäristössä lopulta ratkaisee koko järjestelmän toimivuuden: missä ja miten pelaajat todellisuudessa pelaavat. Tätä ristiriitaa valottaa poikkeuksellisen selkeästi Nikolić Urošin vuonna 2025 valmistunut MBA-lopputyö, joka vertailee Suomen, Ruotsin ja Norjan rahapelimalleja digitaalisen murroksen näkökulmasta. Tässä analyysissä tarkastellaan, miten tutkimuksen havainnot suhteutuvat Suomen nykytilanteeseen ja valmisteilla olevaan lisenssimalliin, sekä siihen, miksi vaarana on, että rakenteellinen ongelma säilyy ennallaan, vaikka pakkaus vaihtuu.

Kun puhutaan mustista ja harmaista uhkapelimarkkinoista, keskustelu ajautuu usein sivuraiteille. Pelaajista luodaan kuva holtittomina tai tietämättöminä, jotka eivät ymmärrä riskejä tai sääntelyn merkitystä. Todellisuus on huomattavasti arkisempi ja rationaalisempi.

Pelaajat tekevät valintoja kokemuksen perusteella. Kun tuote muuttuu rajoitetummaksi, kalliimmaksi tai vähemmän palkitsevaksi, kysyntä ei katoa. Se siirtyy.

Yle uutisoi, että alaikäiset pääsevät pelaamaan nettikasinoilla pelkästään väittämällä olevansa täysi-ikäisiä. Väite on herättänyt huolta ja keskustelua, mutta samalla se yksinkertaistaa ilmiötä, joka on todellisuudessa huomattavasti monimutkaisempi. Tässä analyysissä tarkastelemme, miten alaikäisten rahapelaaminen verkossa käytännössä toimii, millaisia esteitä järjestelmät asettavat ja missä keskustelussa usein mennään ohi olennaisen.

Suomi sijoittui EU-maiden tasa-arvovertailussa kahdeksanneksi, ja tulos herättää kysymyksen siitä, miten yksittäiset toimialat suhteutuvat tähän kehitykseen. Peliala erityisesti iGaming on globaalisti miesvoittoinen johtoportaissa, mutta Pohjoismaissa tilanne voi olla tasapainoisempi. Tutkimusten mukaan osa erosta selittyy myös sillä, että miehet hakeutuvat todennäköisemmin riskialttiisiin ja kilpailullisiin tehtäviin, mikä näkyy alan urapoluissa.

Suomen rahapelimarkkina avautuu lisenssijärjestelmälle vuonna 2027, ja ensimmäiset lisenssihakemukset jätetään jo vuoden 2026 alussa. Vaikka virallista hakijamäärää ei vielä tiedetä, kansainvälisten markkinoiden kehitys antaa viitteitä siitä, millainen joukko Suomeen todennäköisesti suuntaa: isoja ja keskisuuria eurooppalaisia operaattoreita, joilla on jo valmiit rakenteet toimia tiukasti valvotuilla markkinoilla.

Kun Suomi valmistautuu avaamaan rahapelimarkkinansa vuonna 2027, maailma ympärillä ei ole enää sama, joka synnytti pokeribuumin tai ensimmäiset nettikasinot. Samaan aikaan kun viranomaiset rakentavat tarkkaan säänneltyä mallia, peliala kehittyy kiihtyvällä vauhdilla. Usein juuri niillä alueilla, joihin sääntely ei ulotu. Tämä analyysi tarkastelee, mitä Moshe Adirin kuvaama innovaatioaalto kertoo tulevasta ja mitä riskejä Suomelle syntyy, jos moderni pelikokemus ja uudet teknologiat jäävät lisenssijärjestelmän ulkopuolelle

Suomen lisenssijärjestelmä ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun uudet tekniset sääntelyluonnokset julkaistiin tämän viikon alussa. Ne vahvistavat, että markkinan avautuminen etenee aikataulussa ja että tulevat suomalaislisenssit rakentuvat pohjoismaisen mallin kaltaisen valvonnan varaan. Tässä analyysissä avaamme, mitä luonnokset kertovat sääntelyn suunnasta — ja mitä ne käytännössä merkitsevät suomalaisille pelaajille.

Euroopan tuoreimmat luvut näyttävät, miten nopeasti rahapelaaminen valuu lisenssijärjestelmien ulkopuolelle. Kun 71 % verkossa tapahtuvasta pelaamisesta tapahtuu nyt ”pimeillä” markkinoilla, on aiheellinen kysyä: mitä tämä tarkoittaa Suomelle, joka avaa lisenssimarkkinansa vasta 2027? Tässä analyysissa tarkastelemme, miksi Suomi on myöhässä, miksi nykyinen malli voi toistaa Ruotsin virheet ja miksi pelaajan suojeleminen ei välttämättä ole järjestelmän ensisijainen tavoite.

Ruotsin rahapelimarkkina on muuttunut viimeisten parikymmenen vuoden aikana valtavasti. Pelit ovat siirtyneet verkkoon, tarjonta on moninkertaistunut ja näkyvyys kasvanut käytännössä kaikkialla: junissa, kaduilla, televisiossa ja tietysti verkossa. Normaalisti tällainen kehitys viittaisi siihen, että ongelmapelaaminen kasvaa samaa tahtia.

Kun Suomi siirtyy lisenssijärjestelmään vuonna 2027, moni ajatteli pitkään, että kyse on vain pohjoismaalaisesta perässä laahustamisesta. Todellisuudessa tilanne on päinvastainen: Suomi on tällä hetkellä yksi Euroopan kiinnostavimmista rahapelimarkkinoista, jopa suurempien maiden huomion kohteena.

Suomen ja Euroopan markkinat numeroina ja mitä ”pelaajan arvo” tarkoittaa. Kun Suomessa puhutaan rahapeleistä, keskustelu pyörii yleensä Veikkauksen, peliongelmien ja tulevan lisenssijärjestelmän ympärillä. Yksi asia jää silti yllättävän usein taustalle: se, kuinka valtavasta bisneksestä oikeasti on kyse niin Euroopassa ja varsinkin Suomessa. Tässä artikkelissa avataan isoa kuvaa luotettavien lähteiden pohjalta ja verrataan Suomea muihin Euroopan maihin. Samalla puretaan auki usein käytettyä käsitettä ”pelaajan arvo”.