Mielipide: Uhkapelilisenssejä on moneen lähtöön ja vain harvat niistä takaavat reiluuden

Olen työskennellyt iGaming-alalla lähes 18 vuotta. Tänä aikana olen nähnyt, miten sana “lisenssi” on vähitellen menettänyt merkityksensä. Samaa termiä käytetään tänä päivänä kuvaamaan perustuslaillisia toimilupia, alkuperäiskansojen itsehallintoon perustuvia lupia, sääntelyn puutteeseen nojaavia toimintamalleja ja lopulta myös puhtaasti kaupallisia paperilappuja, joilla ei ole minkään valtion tunnustamaa oikeudellista merkitystä.

Hiljattain julkaistut uutiset Anjouanin nimissä myönnettävistä lisensseistä toimivat sysäyksenä tälle kirjoitukselle. Kirjoitan tässä nimenomaan niin sanotuista harmaiden markkinoiden “lisensseistä” en EU:ssa tai paikallisesti säännellyistä toimiluvista, kuten Maltan tai Isle of Manin järjestelmistä, joiden oikeudellinen asema on selvä ja vakiintunut.

Kaikki lisenssit eivät ole juridisesti verrattavissa keskenään. Osa ei ole lisenssejä lainkaan. Mutta yhtä tärkeää on sanoa tämä ääneen: sekään, että toimijalla on muodollisesti “oikea” lisenssi, ei automaattisesti tarkoita reiluutta, tasapuolisuutta tai kohtuullista lain soveltamista käytännössä.

Ahvenanmaa, Kahnawake ja Tobique näiden laillisuus syntyy julkisesta vallasta

Ahvenanmaan maakuntahallituksen myöntämä rahapelilupa rinnastetaan usein poliittisista syistä EU-keskusteluun, mutta oikeudellisesti se kuuluu samaan kategoriaan kuin Kahnawake tai Tobique. Kaikissa näissä tapauksissa lupa perustuu todelliseen julkiseen valtaan.

Ahvenanmaan itsehallinto on kirjattu Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Kahnawake ja Tobique puolestaan nojaavat alkuperäiskansojen itsehallintoon, joka on tunnustettu osa Kanadan oikeusjärjestelmää. Näitä voi kritisoida poliittisesti tai markkinataloudellisesti, mutta niiden laillista olemassaoloa ei voi kiistää.

Ne eivät ole globaaleja passeja rajat ylittävään markkinointiin, mutta ne eivät ole myöskään näennäisiä lupia. Ne kestävät oikeudellisen tarkastelun omassa kontekstissaan.

Costa Rica: ei lisenssiä, eikä tarvetta sellaiselle

Costa Rica on usein väärinymmärretty. Siellä ei ole uhkapelilisenssiä, koska lainsäätäjä ei ole katsonut sitä tarpeelliseksi. Online-uhkapeli ei ole erikseen sallittua, mutta ei myöskään kiellettyä.

Tämä tarkoittaa, että Costa Ricassa toimiva operaattori ei ole lisensoitu, mutta ei myöskään toimi lainvastaisesti kunhan se ei kohdenna toimintaansa paikallisille pelaajille. Tämä ei ole lupa eikä harmaa lisenssi, vaan sääntelyn puute. Costa Rica ei teeskentele valvontaa. Se yksinkertaisesti jättää sen tekemättä.

Belize, aito lisenssi, käytännössä huono ratkaisu

Belize on vastakohta Costa Ricalle. Siellä lisenssiä vaaditaan, se on juridisesti aito ja siihen liittyy raskaita vaatimuksia, kuten merkittävät vakuudet ja talletukset. Belizen lisenssi ei ole huijaus, mutta se on monille operaattoreille käytännössä epärealistinen. Tämä osoittaa, että lisenssin aitous ei yksin tee siitä toimivaa tai järkevää ratkaisua.

Anjouan ei harmaa alue, vaan tyhjä paperi

Anjouanin nimissä myönnettävistä “lisensseistä” on puhuttava suoraan. Ne eivät perustu voimassa olevaan kansalliseen lakiin, eikä myöntäjällä ole delegoitua toimivaltaa toimia sääntelijänä. Kyse ei ole harmaasta alueesta, vaan yksityisestä dokumentista, jolla ei ole oikeudellista merkitystä.

Karkeasti sanottuna Anjouanin lupa on kansainvälisen oikeuden näkökulmasta yhtä pätevä kuin vaimon antama lupa perustaa kasino. Hyväksyntä voi olla ”jostain”, mutta se ei sido ketään.

“Oikea” lisenssi ei takaa reiluutta

Tässä kohtaa keskustelu usein yksinkertaistuu liikaa. Ajatellaan, että lisenssi automaattisesti tarkoittaa eettisyyttä ja tasapuolisuutta. Todellisuus on monimutkaisempi.

Valvonta on lähtökohtaisesti hyvä asia. Mutta valvonta ei ole koskaan täysin neutraalia, jos valvottava toimija on samalla poliittisesti tai taloudellisesti “liian tärkeä”. Kun toimijalla on merkittävä rooli kansantaloudessa tai valtiontaloudessa, kiistat eivät aina ratkea samalla mittapuulla kuin pienempien tai ulkopuolisten toimijoiden kohdalla.

Tämä ei ole mielipide vaan havainto, jonka jokainen pitkään alalla toiminut tunnistaa.

Suomessa rahapelimonopoli on vuosien ajan markkinoinut pelejään ympäristöissä, jotka tavoittavat alaikäisiä, mukaan lukien junioriurheilu. Tästä huolimatta järjestelmä on saanut jatkaa toimintaansa lähes koskemattomana. Lisenssi ja toimilupa eivät ole estäneet kyseenalaista toimintaa ne ovat pikemminkin suojanneet sitä.

Tämä ei tee muista malleista automaattisesti parempia, mutta se osoittaa, että lisenssin olemassaolo ei yksin määritä reiluutta tai lain kohtuullista soveltamista.

Harmaa ei ole sama kuin feikki

Kaikki offshore-ratkaisut eivät ole samanarvoisia. On olemassa: Oikeita mutta rajattuja lupia, sääntelyn puutteeseen perustuvia malleja ja rakenteita, joilla ei ole mitään oikeudellista sisältöä. Kun nämä niputetaan yhteen, keskustelu menee harhaan ja usein tarkoituksella.

Lopuksi

iGaming-alalla tarvitaan enemmän rehellisyyttä ja vähemmän markkinointikieltä. Sana “lisenssi” ei tee toiminnasta laillista, eettistä tai kestävää. Todellinen ero ei ole siinä, onko lupa EU:ssa hyväksytty, vaan siinä, perustuuko lupa todelliseen julkiseen valtaan ja miten lakia sovelletaan käytännössä.

Laki on laki myös silloin, kun sen soveltaminen ei ole reilua. Ja joskus reiluus puuttuu juuri sieltä, mistä sitä eniten oletetaan löytyvän.